Avaa suusi, koska et tapaile selvännäkijää

Sitä vain tässä mietin, että miksi me oletetaan niin paljon. Tarkoitan sanoa, ja pohtia, että mikä oikeuttaa meitä vetämään johtopäätöksiä toisesta, toisista ihmistä niin helposti.

Tottakai mun kärkeni tässä asiassa on parisuhde, mutta asia päätee ihan mihin vain ihmissuhteeseen.

Useimmiten riidat parisuhteissa kumpuavat juuri tästä. Eivät ehkä olettamuksista, vaan kommunikaation ongelmallisuudesta. Ei kerrota kaikkea, ei osata puhua kaikesta. Silloin se jättää aina toisen roikkumaan omien olettamuksiensa varaan. Se mitä ei sanota on yhtä kuin tyhjää rivien välissä ja meillä inhimillisillä olennoilla on taipumus täyttää tyhjät kohdat itse.

Kun asiat, on kyseessä sitten täysin tuore suhde tai jo monta vuotta kestänyt, ovat liian vaikeita muotoilla sanoiksi, pitäisi sekin jollain tavoilla pystyä kertomaan. Sanoen suoraan, etten ole hyvä tässä. Puhumisessa. Kertomisessa. Huomioimisessa.

Ja jos ei puhuen, niin hitto vaikka lähetä puolisolle watsapp viesti. Ja jos et osaa edes kirjoittaa, laita emojein viestisi. On se sitten iloa, pahoittelua, vihaa, kipua, onnea, surua, tuskaa, mustasukkaisuutta… Ihan mitä vain.

Koska me emme ole selvännäkijöitä. Emme toisten suhteen. Jos edes itsemme. Aina asia ei välttämättä ole meille edes itsellemme selvä. Ja tarvitsemme ehkä aikaa jäsentääksemme ajatukset. Mutta kuinka oletat, että se toinen voi tietää sinun ajatuksesi, tunteesi, jos ette niitä ilmaise.

Ei maksa mitään sanoa sille toiselle, että en tiedä mitä sanoa. Mutta usko pois, sanon se maailman ensimmäiseksi just sulle kun tiedän.

Me emme ikinä voi täysin tietää mitä toisen päässä on. Miten toisen ajatukset kulkevat. Ja jos niitä ei ilmaista, alamme arvailemaan ja olettamaan. Tai jopa poistumme kuvioista.

Mutta vastuu ei ole vain kertojalla. Mun mielestä on oikein kysyä. Mun mielestä jopa pitää kysyä. Sillä voihan olla niin, että toinen vai odottaa oikeaa kysymystä kertoakseen ajatuksensa.

Mikä sitten on oikea kysymys? Sepä se. Koska me emme yhä edelleenkään ole selvännäkijöitä.

Mutta huomioi toinen. Se kertoo jo paljon. Huomioi. Tunne. Ymmärrä. Näe halua kertoa, tai tunnista ahdistuneisuus liioista kysymyksistä.

Voi olla, että joskus joudumme venymään omista liitoksistamme, joudumme menemään oman mukavuusalueemme ulkopuolelle. Mutta se pitää tehdä silloin kun lähellämme on ihminen, jonka haluamme pitää lähellämme.

Toki nämä ovat aina kaksisuuntaisia teitä. Mutta ei auta teitä kumpaakaan jos molemmat ajavat väärällä kaistalla. Ehkä se toisen, kaikessa vahvuudessaan, ymmärtäväisyydessään, joustavuudessaan pitää kertoa, joskus jämäköinkin sanoin, että tätä tietä ajetaan näin.

Ja parhaassa tapauksessa on mahdollista, että se toinenkin oppii. Ajamann oikein.

Kyllä. Metaforini ovat lennokkaita. Mutta pointtini on se, että vääriltä olettamuksilta, arvailuilta ja monelta pahalta mieleleltä säästytään, kun avaamme suumme kun sille on tarve.

Joko kertoaksemme tai kysyäksemme.

Eikös?

You may also like

2 kommenttia

  1. Sulla on hyviä ajatuksia. Kommunikaatiossa pitää ottaa lisäksi huomioon se että toinen ymmärtää sun sanat oikein. Pieni asia, mutta merkityksellinen.

    1. Sä oot oikeassa. Siksi on hyvä, että kommunikaatiossa ei heti hermostu, jos toinen kysyy miksi. Joskus se saattaa vaatia pidempääkin keskustelua, joka taas vaati kärsivällisyyttä ja taas kerran niitä oikeita kysymyksiä, ja taas lisää kommunikaatiota, ja sen ollessa hankalaa myös kommunikaation harjoittelua, ja harjoittelua, ja harjoittelua. Ja sanoinko jo kärsivällisyyttä.

      Ja hei lopun viimeinhän sä et ole kuitenkaan vastuussa siitä miten toinen haluaa ymmärtää asian. Koska vaikka kuinka sanoisit, kertoisit, taivuttaisit, voi olla, että toisen sen hetkinen maailmankuva ei taivu ymmärtämään omaasi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *