Hotelli Marski pelasti paskan päivän -bloggajadeitti Etä-äidin ja Jyllannin suomineidon kanssa

Kaupallinen yhteistyö: Hotelli Marski, Marski by Scandic

 

Kun päivä on paska niin se on paska.

Ja päivään voi mahtua paskapäitä. Tai ainakin sellaisia ihmisiä, jotka alkavat tuntua paskapäiltä, koska koko päivä on paska.

Ääni ehkä vähän väristen tilität murheitasi pomolle, koska oot niin hemmetillisen itsesäälin kourissa. Pomo katsoo parhaaksi poistua paikalta. Koska itkevä nainen.

Voi voi kun ikävää, on paras sympatia minkä saat.

Työpöydän ääreen istahtaa seuraava asiakas, joka on juuri todistanut Murphyn lain olemassaolon ja haluaa purkaa ketutustaan johonkuhun. Ja sä nyt satut olemaan se, joka on keskellä miinakenttä, ja vielä astut siihen räjähdysherkkään maastoon kysymällä, että mitenkäs menee.

Stressikäyrä on viidessätoista, asteikon ollessa nollasta kymppiin. Ja joka Hiton Ikinen Asia, mitä oli kalenterissa jää tekemättä. Koska jos ei muuta keksi, niin sen viisiminuttisen, jolloin ei olisi muuta tekemistä, käyttää sitten paskan päivän kunniaksi siihen, että käy joka ikisille kollegalle erikseen sanomassa, että onpa paska päivä.

Katastrofien ilotulitus

Onneksi näitä päiviä ei oo mulla usein. Mutta sitten kun se sellainen puskee päälle, se onkin yksi katastrofien ilotulitus.

Työpäivä oli siis perseestä. Jossei vielä käynyt selväksi mun itsesäälinen tilitykseni. Ja alla oli jo valmiiksi kaksi jättirankkaa samanlaista. Ja kaksi vähäunista yötä. Ei ihme, että vähän itketti.

Joskus saa rypeä itsesäälissä!

Mutta en itkenyt. Koska oon sissi. Ja sissisota on rankkaa. Siinä ei itkeviä naisia tarvita. Se, joka seisoo pystyssä viimeisenä on voittaja.

Mä lohduttauduin ajatuksella, että tulossa on huikea vapaa viikonloppu. Joskin lohtu oli laiha siinä kohtaa, kun bloggaajakollegat Etä-äiti Helka ja Jyllannin suomineito Terhi tykitti watsappin täyteen viestejä, että jei, kohta nähdään ja oon jo täällä Marskissa, missä sä. No hitto töissä. Varmaan sunnuntaihin, vuonna 2025.

Hotelli Marski odotti kiltisti viimeistä sotilasta…

Samalla kun tulin tajuamaan, että sissisota osaa yllättää, joskaan ei positiivisesti, Hotelli Marskista alkoi saapua kuvia ja viestejä Etä-äiti Helkalta. ”Meen salille, ja sit meikkaan ja sit otan skumppaa..”

Ja mä olin yhä töissä ja maistoin skumpan kaukaisena makuna suussa. Oispa ollutkin, skumppaa siis.

Mutta kun ei ollut. Mulla oli viime hetket töissä ja teatraalisesti ”iskin hanskat tiskiin” kun kello löi viisi. Olkoon. Mä vaihdan nyt vapaalle. Himaan, kamat kassiin, punaa poskiin ja Subaru käyntiin ja nokka kohti Helsinkiä.

No. Nokka oli kyllä kohti Helsinkiä kun Subaru päätti pudottaa pakoputkensa. Kirskahdus ja nytkähdys ja matka loppui siihen. Ja just tasan siihen, koska se perhanan pakoputki ei pudonnut edes kokonaan. Roikkui vain auton pohjasta surullisesti kuin impotentin heppi.

Soitin ex-miehelle, joka auliisti osallistui mun sissisotaani paskaa päivää vastaan ja repi sen pakoputken irti. Ihana ex.  Jonka jälkeen rallisubaru pysyi kuin pysyikin koossa kotiin asti.

Samaan aikaan Helka ja Terhi loikoilivat jo Hotelli Marskin upeassa miljöössä ja joivat viiniä. Sain ihan kuvankin. Ja olin kateellinen. Laitoin viestin, että ottakaa viini munkin puolesta. Tässä kestää!

Soitin äitille puhelun, joka alkoi sanoilla, ”moi onks sulla auto, tarviitko sitä viikonloppuna, saaks mä sen”. Sillä ei ollut. Auto oli kuulemma mun siskolla. ”Kysy siltä”, sanoi äiti, ja alkoi sen jälkeen kyselemään kuulumisia. Olin tyly ja sanoin ei nyt äiti ja löin luurin korvaan.

Jos joku on joskus ollut sitä mieltä, ettei somesta ole hyötyä, niin aion todistaa sulle nyt, että on siitä.

Pelastavaa ex-miestä odotellessani olin laittanut Instagramiin kuvan mun pudonneesta pakoputkesta. Koska tietenkin. Oon bloggaaja ja sometan.

Samalla hetkellä kun lopetin puhelun äitin kanssa sisko laittoi mulle viestin, jossa luki päivän parhaat sanat. Tarviitko autoa?

Sain auton, sain pakattua, sain meikattua ja nokan kohti Helsinkiä.

Marski. Vihdoin!

Hämeenlinnasta ajaa reilun tunnin Helsingin keskustaan. Ja tasan sinne mun matkani suuntautui, koska siellä se Marski nököttää. Ihan Helsingin ytimessä. Käytännössä homma oli niinkin helppo, että kun moottoritielle Hämeenlinnassa pääsin, ajoin vaan pelkästään suoraan ja suoraan ja suoraan, kunnes käännyin Mannerheimintieltä vasempaan ja sit vielä vasempaan ja sain auton parkkihalliin suoraan Hotelli Marskin alle.

Mä olin perillä. Sitä ennen olin pysähtynyt huoltsikalla pissalla ja kertonut huoltsikan tätille koko tarinan ja se piti mulle varmaan silloinkin vielä peukkuja kun kurvasin autoni, siis äitin auton, parkkiin.

Hotellin respassa sanoin, että moi, mä oon Reetta ja mulla on huone ja bloggaajaystävät odottaa ja mulla on ollut hiton paska päivä.

Mä sain hymyn. Sellaisen aseista riisuvan. Respan tyttönen sanoi, että hengitä. Sä oot täällä. Tuolla on baari ja tossa ravintola. Kahviakin saa, mutta oisko baari kuitenkin parempi. Ja vihdoin mä sain sympatiaa, jota tarvitsin. Mä sain myös avainkortin ja huonenumeron. Avainkortin kotelossa luki seuraava: ”Oleilu” is the Finnish word for relaxed satying.

Ja vihdoin mä pääsin mun mielettömän ihanaan ja rauhoittavan hämärään huoneeseen. Lähetin avainkorttikotelosta kuvan Helkalle ja Terhille. Kahdessa sekunnissa mun oveen kopeutettiin.

Kuusi palaa, vähän viintä, Etä-äiti ja Jyllannin Suomineito

Kun mä avasin oven mä sain ekana halin. Sellaisen syleilevän ja ihanasti viinituoksuisen. Helka, jonka tapasin elämäni ensimmäistä kertaa, halasi tiukasti ja takaa kuului ihanan Terhin ääni. ”Ihanaa, että oot täällä. Vihdoin.” Ja mä olin täysin samaa mieltä.

 

 

Marskin miljöö oli juuri sellainen missä viihdyn! Rento, trendikäs, cityhenkinen aikuisen ihmisen paikka. Helka oli ehtinyt käydä jo hotellin kuntosalillakin. Multa se meni sivuun, koska… no luitte varmaan alun. Ja aamulla meitä odotti saunajooga. Mikä oiskaan parempi stressinpoistaja, kuin pieni saunameditaatio nousevansaunakotkan merkeissä.

Joskin viinilasi, jonka Helka mun käteeni asetti auttoi myös.

Päivä oli ollut tosi paska. Harvinaisen tosi paska. Mutta näköjään oikea miljöö ja tunnelma tekevät ihmeitä ihmiselle. Ja seura. Kälkättävä, pohtiva ja kikattava naisseura.

Ja sillä seurueella me lähdettiin testaamaan Kuusi palaa. Marskin ravintola. Unohdetaan se, että hukkasin sillä reissulla huoneeni avainkortin ja keskitytään siihen, että ruoka oli mitä mainiointa. Ja palvelu. Ja viini.

Kuva krediitti Jyllannin suomineito Terhi
Kuva krediitti Jyllannin suomineito Terhi
Kuva krediitti Jyllannin suomineito Terhi
Kuva krediitti Jyllannin suomineito Terhi

  

 

Hotellin sänky

Mä saatoin miettiä ehkä minuutin verran kaikkien kommelluksieni jälkeen, että jään vaan himaan ja hautaudun peiton alle. Mutta mä olisin jäänyt paitsi paljosta, jos oisin tehnyt niin. Ja sitä paitsi, hotellin lakanoissa on niin paljon kivempi pohtia elämän kurjutta kuin kotona.

Mutta ennen kuin mä ehdin siihen pisteeseen, syömään mitä parhaimpia suolapähkinöitä kello kolme yöllä puhtaan valkoiseen pehmeään hotellin sänkyyn, me hengattiin ja koettiin mitä viihtyisin Marski. Ja se todellakin kannattaa kokea.

Erottajabaari. Sekin me koettiin, ja mä koin miehen, jonka mielestä flirttailua oli kiskoa mua hiuksista. Halusi mun viereen Marskin lakanoihin. En ottanut. Joskin olen kuitenkin sitä mieltä, että niissä lakanoissa kelpaisi piehtaroida. Vien sinne sitten ehkä joskus jonkun toisen. Vetämään mua hiuksista.

Aamupalalla

Aamu. Ihan liian aikaisin. Saunajooga ja aamiainen. Kaikkia väsytti ja jos nyt suoraan sanotaan niin krapula oli meistä neljäs aamupalalle osallistuja. Joskin Marskin aamupala houkutti kovasti huonosti voivaakin.

Mä en ole aamupala ihminen. Ainakaan koskaan heti herättyäni. Mä lähden käyntiin kahvilla. Mutta hotelleissa. Siellä mä syön. Maistan kaikkea. Ja kaikkea olikin Marskissa tarjolla.

Sitä paitsi, mun pitikin tankata. Koska vol.2 oli mulla ja Jyllannin suomineidoista kauneimmailla vielä edessä.

Ihanat naiset Marskissa

Mulla oli ollut mitä parhain ilta näiden kahden ihanan naisen kanssa mielettömässä hotelli Marskissa. Saatettiin jopa vuolain sanoin ylistää tätä hotellin respassa.

Tosin se kävi ennen kuin eksyimme Terhin kanssa hotelli Marskin käytäville etsiessämme kulkuneuvoa, jonka sain äitiltä lainaksi. Kerros oli miinus kolme. Nohevana blondina stressikiireeni kanssa olin illalla katsonut tarkkaan mihin parkkeerasin autoni(äitin auton) ja ottanut jopa haltuuni tiedon, että miinus kolmoseen ei pääse hissillä. Olin vain unohtanut mitä portaita nousin respaan.

Mieletön paskasta päivästä toivuttanut visiittini hotelli Marskiin sain arvoisensa hysteerisen hauskan lopun, kun Terhin kanssa kikatellen kärräsimme laukkujamme parkkihallin ramppia pitkin aina miinus kolmoseen asti.

 

Kiitos Hotelli Marski! Veitte pois stressin ja annoitte mulle aivan mielettömän mahtavan illan.

 

You may also like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *