Koronasyyllisyys – Joko saa olla itsekäs?

Sanovat, että Vappu on peruttu.

Harmittaa. Koska vappu on mulle yhtä kuin kevät. Ja sanalla harmittaa, tarkoitan, että vituttaa.

Tiedän, että suuri syy tähän tunnetilaan on myös se, että kevään myötä myös kesä peruttu. Tämä laumasielu alkaa kaivata ihmisiä ihan todenteolla.

Näin jo untakin koronasta. Olin kättelemässä ihmistä, joka perääntyi kauhistunut ilme kasvoillaan. Tunsin unessa syyllisyyttä siitä, että olisin halunnut kätellä. Ihmistä.

Tunnen syyllisyyttä siitä, että voinko olla näin itsekkäästi vittuuntunut. Tähän koronaan. Tähän eristäytyneisyyteen. Koska se koskee meitä kaikkia. Koko maailmaa. Jotkut ovat neljän seinän sisällä kuukausia. Ja mä sentään pääsen pihalle.

Tunnen syyllisyyttä siitä, että koen olevani kypsä. Haluan oman elämäni takaisin. Se normaalin. Sen, ennen koronaa. Sen, että voin nähdä äitini lähempää kuin kahden metrin päästä. Sen, että voin kätellä. Sen, että voin halata. Sen, että kuulen ihmisten iloisen hölötyksen korvissani. Sen, että vien poikani kouluun ja kuulen päivän tapahtumista kun koulu on ohi. Sen, että menen tungokseen ja jään tönityksi, koska olen niin pieni. Sen, että tanssin täydellä tanssilattialla. Ja jonotan tiskillä, että saan vettä. Sen, että keällä pääsen piknikille ja siellä on muitakin ihmisiä. Paljon.

Mutta miksi mun pitäisi tuntea siitä syyllisyyttä. Siksikö, kun Ne sanoo, että ajattele kanssihmisiäsi, niitä, jotka kuuluvat riskiryhmään. Tee, jotta toisilla olisi hyvä olla. Ole, jotta muut eivät vaarantuisi.

Siksikö mun pitäisi tuntea syyllisyyttä, että mä haluan elää!!!

Kuten moni riskiryhmään kuuluva. Astmaatikko, vanhus, kukalie, kysyy, että onko tämä nyt sen arvoista? Olen yksin kotona. Eristäytyneenä. Ilman kontakteja. Elän päiväni toistaen samaa. Onko tämä sen arvoista?

Validi kysymys. eritoten yli 70 vuotiaalta ihmiseltä, jota uhkaa todellisuus, että hän on eristäytyneenä seuraavan vuoden. Mitä se tekee hänelle? Yksinäisyyden, ahdistuksen, masennuksen. Ehkä jopa niin syvän, että se painaa häntä koko lopun elämänsä. Sen takia, ettei hän sairaistaisi koronaa, tai ruuhakuttaisi sairaaloita?

Ruuhkautuvatko sairaalat seuraavaksi masentuneista ihmisistä, joiden paluu siihen ”normaaliin” ei enää onnistu. Ruuhakauvatko sairaalat lapsista ja nuorista, jotka eivät enää kestä? Joko koulutaakkaansa, yksinäisyyttä? Tai jopa vanhempiaan. Koska ikävä kyllä, joillekkin lapsille, koulu on ollut turva, pakopaikka. Ruuhkautuuko sairaala puolisoista, jotka ovat saaneet mustan silmän? Ruuhkautuuko se alkoholisteista?

Korona on pandemia, tauti, joka tappaa ihmisiä. Sairastut siihen tai et.

Joten kysymys kalvaa mua. Saanko itsekkäästi kaivata elämää, samalla kun mun pitäisi ajatella koko maailman ihmisiä? Saako kukaan valittaa? Saako kukaan sanoa, että vituttaa? Koska tässä me kaikki ollaan. Samassa saatanan tilanteessa. Joten onko mulla oikeutta olla itsekäs?

En tiedä. Silti mua vituttaa!

Enkä mä ole täällä huutelemassa anarkian perään. Yllyttämässä ketään. Mihinkään. Puran tuntojani. Tuuletan. Ehkä sunkin pitäisi. Ennen kuin pää on niin jumissa, että itku ei enää tule.

Mä oon täällä sanomassa, että kyllä sua saa vituttaa. Ja sä saat sanoa sen. Koska paskaahan tää on. Kaikille. Valita se mieluummin pihalle, kuin säilöt sen sisälle.

Joten anna tulla. Kommenttikenttä on vapaa. Valita. Lapsista, miehestä, vaimosta, anopista. Hallituksesta, koronasta, naapurista. Pura sun pahaa oloa! Jaa sun yksinäisyyden tunne. Jaa sun kosketuksen kaipuu. Kiroa.

Sana on vapaa!

You may also like

2 kommenttia

  1. Joo, ottaa nupista. Ahdistaakin. Kyllä.
    Eniten kuitenkin kutittaa ajatus näistä uutisoinneista. Revitellään sairastuneiden ja kuolleiden lukumäärillä. Milloinkas kerrotaan fakta, että meitä ihmisiä on yli 7.7 miljardia tällä pallolla?
    Juu. On vakava tauti, en kiellä.
    Veetuttaa vaan tämä ihmisten vauhkoonnuttaminen.

    1. Jaan kanssasi samat ajatukset. Uutisointi on täynnä statistiikkaa. Tilastoja. Pelottelua. Ja syyllistämistä. Sanoja, älä ole itsekäs.
      Jep. Ei tämä loputtomiin kestä. Sen tiedän. Mutta välillä pieni sielun tuuletus on vain hyvästä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *