Kisuliini ja pupuliini

Kerran eräs mies alkoi nähdä punaista kun sanoin häntä pupuksi. Tämä hellittelynimi oli hänen egolleen liikaa.

En tapaile pupua enää.

Ei nimi mielestäni miestä pahenna, mutta hän olisi ollut paljon mieluummin, omien sanojensa mukaan, vaikka keksimonsteri. Kysyin, jotta tarkoititko seksimonsteri. Ilme hänen kasvoillaan kieli tolkuttomasta harmista, jotta miksi hän ei itse sitä nimeä keksinyt. Ehkä siksikään en ole enää pupun kanssa. Pupu kun oli mielikuvitukseton äijänköriläs, jolle nimi pupu ei sopinut sitten yhtään. Tämä hellittelypointti meni häneltä täysin ohi.

Olen useasti kuullut, nimenomaan miehiltä, että niskakarvat nostaa samantien pystyyn naisten antamat hellittelynimet. Sellaiset lässyttävät ja liian hempeät. Onko muka oikeasti olemassa naisia, jotka aivan tosissaan lässyttäen sanovat miestänsä pupusiksi, tai höpöpöpöpöppeliksi, tai puppelipuunussumussukaiseksi? Tuskin ainakaan kovin montaa.

Tosin kerran kuulin lentokoneessa, kuinka eräs pariskunta, joka sittemmin liittyi aivan varmasti kymppikerhoon, pusutteli Teneriffan matkakohteesta tullessaan ja kovaan ääneen pupumussutteli toinen toistaan. Taisi pariskunnan nainen sanoa lentoemännällekin, että antaisi kahvin myös pupulle. Näin hymynkareen lentoemon huulilla, vaikka varsin ammattimaisesti tuo yritti sitä piillottaa.

No. Miehistä, yleisessä mittakaavassa, se tuntuu olevan ärsyttävää, kun nainen käyttää hellittelynimiä. Koetaanko se jotenkin maskuliinisuutta alentavana? Ehkä holhoavana? Koska niinhän puhutaan koirille ja pikkuvauvoille. Miehet yhdistävät hellittelynimiin usein lässyttävän äänensävyn. Jolloin toki ihan perus pupukin saadaan kuullostaamaan aika ällöltä. Olen ihan samaa mieltä. Ja ymmärrän senkin, kun uunituore kumppani sen pupun sanoo ensimmäisen kerran, voi ne niskakarvat nousta pystyyn ja hälytyskellot soida. Onko seuraava vaihe mussunussulaiseni? Tietenkin lässyttävällä äänensävyllä esitettynä. Ja johtaako se siihen, että pian kavereidenkin kuullen tämä uusi kumppani alkaa käyttämään näitä ihkauusia hempeitä hellittelynimiä. Jolloin se tietysti johtaa siihen, että kaveriporukan äänekkäin tapaus toteaa heti, että ootkos vähän tossun alla. Heh heh.

Hellittelynimet Kulta ja Muru, tuntuvat olevan varsin ok. Ja niitä ilmeisesti saa käyttää myös kotioven ulkopuolellakin, kunhan kumppanin asema on ensi vakiintunut ja kaverit tietävät, että ei olla tossun alla. Tosin mikä tahansa hellittelynimi, kuten esimerkiksi klassinen ja melko laajalti hyväksytty muru, saa vaarallisia piirteitä kun siihen lisätään tietynlainen pääte, jolloin hellittelynimen ”olet niin tossun alla” -merkitys kasvaa. Pääte -nen lienee vielä jotenkin hyväksyttävä, mutta kun  pääte on -liini, liikuttaneen jo vaarallisilla vesillä. Yhdistelmä näistä varmasti räjäyttää pankin. Ja omistusliitteellä kruunaat kaiken.

Murunen. Muruseni. Muruliini.

Pupunen. Pupuliininen. Pupumuruliiniseni.

Ymmärrättehän? Minä ymmärrän. Ei muakaan saisi sanoa pupuliiniksi. Tai höpöliiniksi tai hölmöliiniksi. Todennäköisesti tykittäisin vastaan jollain hömppäpömppärömppäliinillä. Tai iskisin vyön alle ja munaskuikkelipuikkelimussukaisella kostaisin moiset hellittelynimet. Lässyttäen tietenkin.

Kuten huomaatte. Naisetkaan eivät niitä välttämättä siedä. Mua saa sanoa kullaksi ja muruksi ja ennenkaikkea rakkaaksi ihan koska vaan, mutta jos hellittelynimi jonka mulle antaa, ei sisällä räiskyvää mielikuvitusta tai sarkastista asennetta, alan näkemään punaista, kuin jättämäni mies, jota kutsuin pupuksi. Silti, en toki ole koskaan jättänyt ketään sen takia, että mua on kutsuttu ruusunnuppuseksi.

Kisuliini
Pupuliini
Höpöliini

Mutta hei. Onhan ne hellittelynimet ihaniakin. Oikeasti! Ja hauskoja! Tiedän, että jotkut pariskunnat ovat tehneet siitä ihan taidetta ja saavat Matti ja Maija Meikäläiset kateellisina katsomaan vierestä toivoen, että meillä olisi joskus samanlainen suhde kumppaniimme kuin noilla kahdella rakkaudennimien ammattilaisella. Ja hei, ennenkaikkea hellittelynimillä voi hyvin testata kumppaniehdokkaan huumorintajua. Ollaanko niin sanotusti samalla pupu-levelillä. Jos ollaan, vain taivas on rajana.

Mun elämässäni on olemassa ihminen, jonka kanssa olemme antaneet toisillemme maailman parhaat hellittelynimet. Hän on sylkykuppi, ja minä spermaviemäri. Huumorintaju testattu ja osuu yksiin. En ole vielä parempia helittelynimiä tässä maailmassa keksinyt. Niin outo minä olen.

Mistä tämä kaikki tuli mieleeni? Siitä kun seitsemän vee poikani sanoi minua aamulla pupuksi. Jep, Että sellainen casanova sieltä on kuoriutumassa.

 

 

 

You may also like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *